torstai 28. kesäkuuta 2012

Lykke Li - I Follow Rivers (Director: Tarik Saleh)

Katse eteenpäin


Joka vuotinen näöntarkastus: -0.25 siirtyi näin ollen vasemmasta silmästä oikeaan. Kyllä se aina vaan jännittää missä kunnossa silmät on kun tänä kesänäkin ne on ruvennu kutiamaan. Ei oo todettu allergioita, mut kovasti tekis mieli jollain oikein karkealla raapia silmiä. Rasittavaa! Sitten kun joku roska tulee piilolinssien väliin niin pitäis aina olla se peili mukana ja käydä sorkkimaan sitä silmää kun tuntuu siltä kun siel ois vähintään se lasinsiru. Pitää myös muistaa puhdistaa kuukausittaiset piilolinssit säännöllisin väliajoin ja pitää vaihtaa ne lasitkin välillä päähän, ettei silmät rasitu. Kantaa laseja laukussa jos sattumalta jotain käy niin, että joutuu piilolinssit ottamaan pois. Onhan tämä nyt rasittavaa.

Muistan aina silti: Helpotus ja huokaus sekä onni, että näkö on kuitenkin vielä tallella, vaikkakin välillisesti erinäisten esineiden kautta.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ankkurit laskettu

Ollaan ankkuroiduttu nyt Kotkaan neljän vuoden Tampereella elon jälkeen. Kesäkin on jo lähes puolessa välissä. Juhannuskin meni aivan mielettömän nopeasti ohi mahtavassa seurassa ja mitä parhaimmassa paikassa.

Aina voi toivoa, mut en ajatellu kuinka asiat voi mennä näin hyvin. Opiskelut ohi kunnialla, mies ansaitsi koulun päätteeksi vielä stipendin. Asunto on nyt kodilta ja joka keväiset ja syksyiset muutot 4 vuoden aikana Tampere-Kotka välillä ohi. Miehellä on työpaikka alla ja itse allekirjoitan työsopimuksen ensi kuussa ja työpaikkana aivan tuore päiväkoti.

"On sitä jo odotettu!" Oon kuullu ton lauseen nyt todella monen suusta kun paljastettiin hääpäivä. Ensi vuonna vietetään siis häät pienessä metsäkapelissa. Jostain oon kuullu, että ollaan sellanen pari kuin ennen vanhaan. Pidän siitä ajatuksesta. Oon oppinu arvostamaan kaikkea mitä oon saavuttanu ja mitä ollaan yhdessä saavutettu. Oon mielettömän ylpeä meistä ja me halutaan näyttää se kaikille! En muista oonko jo maininnu mitä kaveri kerran sanoi: "Hyville käy hyvin!"