lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesä on täällä!

Todella mukava kesän aloitus. Tyhy-reissu tuurilla saareen! Ilma oli kuin morsian. Tuurireissun jäljiltä kasvot kärventyikin sen verran hyvin, että on aivan pakko varjella kasvoja nyt auringolta. Puolitoista kuukautta häihin nimittäin!!!

Mies viettää parhaillaan polttareita. En malta odottaa kun saan huomenna kuulla tarinat. Enkä yhtään oo jännittynyt vaan lähinnä innoissani mitä kaikkea polttariseurue on sille keksiny! Mahtavuutta!

Muutama pyyntö tuli niin taidan laittaan kuvat hääkutsuista nyt tässä vaiheessa kun vastausaika häihin on päättynyt. Puuttuu kylläkin kuva, jossa kirjelmä on sidottu kutsun sisälle pellavaisella aaltonauhalla. En alkanut kuitenkaan yhtä kutsua kuvien vuoksi aukaisemaan.   


Rakastan runoja ja tähän olin ihastunut jo kauan aikaa sitten. Meidän häihin täydellisesti istuva!

Mökiltä löytyneellä miehen suvun vanhalla sinetillä tehty (WP)
Pyry on nyt trimmattu aika lailla kokonaan uudella ja meidän ensimmäisellä trimmauskoneella. Kone pelasi hyvin kun ottaa huomioon kuinka vaikea turkki Pyryllä on huopaantumisineen. Miinusta oli koneen kuumeneminen puolen tunnin jälkeen, jolloin jäähdyttelin koneen taas käyttökuntoon. Oma tarkkuus turkin trimmauksen suhteen oli hermostuttavinta ja jossain kohtaa tajusin, ettei kukaan tule kattomaan sitä turkkia sentin etäisyydeltä! Upeasti Pyry selvisi "koettelemuksesta" ja uusi koira paljastui kaiken karvan alta.

Koko komeudessaan

Parempaa kuvalaatua Pyrystä tulossa, mutta tässä tää meidän "toinen koira"


Rentouttavaa kesää kaikille!

Juttua riittää varmasti kesän aikana reilusti ja hääkuumeen yllättäessä täällä on hyvä jakaa tarinoita ja kuvia. Nähdään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti