torstai 8. marraskuuta 2012

Menoa ja meininkiä

Vuoden viimeiseltä mökkiviikonlopulta 28.10
Mihin aika oikein kuluu...!? Tämä ajatus kytenyt syksyllä liikaakin. Tämä on taas näitä omia ihmeellisiä vaatimuksia saada paljon aikaiseksi vaikkei mitään pakotetta ole. Prioriteetit kuntoon ja rentoutumaan sekä pitämään ittestä ja perheestä huolta!

Käytiin eilen miehen tädillä vajaa tunnin ajomatkan päässä. Tuli mielettömän hyvä mieli tietenkin siitä, että nähdään sukulaisia, mutta myös siitä, että voitiin Pyry ottaa mukaan sillä paikan päällä oli toinen koira. Kotkassa koirapuistoelämää ei ole samalla tavalla kuin Tampereella, jossa Pyry tapasi koirakavereita paljonkin. Koirien tapaamiset on ollu todella vähällä ja alkaa itekkin vähän sitä arkailla. Tämä tädin koirakaveri on vielä vajaan vuoden ikäinen narttu ja tulee toimeen Pyryn kanssa aivan mielettömän hyvin. Menoa ja meinikiä!

Menoa toivon minäkin, mutta tanssilattian puolella. Aloitettiin miehen kanssa lavatanssitunnit sykysllä ja nyt menossa oleva valssi alkaa sujua kuin...tanssi. Hienoa kun mies osaa viedä. Kyllä mies vaan oppii vaikka kuin ois ollu jäykkä kuin rautakanki. Ite innostuin mielettömästi ylipäänsä tansseista ja oisikohan Neloselta tulevalla Dance-ohjelmalla ollu sen verran osaa, että käyn tänään seuraamassa mitä nykytanssituntiin kuuluu ja saatan ottaa jopa osaa joku päivä tuntiin. Päätin, että otan härkää sarvista, koska muuten oon täysin varma, että tulevaisuudessa vaan manaan miksi en tehnyt mitään asialle kun oli tilaisuus. Odotan innolla, josko tanssityyli sopisi mulle, aloittelijalle.

"Epäröinnin kynnyksellä kysy, kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä" -Tommy Tabermann

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti