keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tarkkaavaisemmin!

Eilen aamulla Pyry pääsi nappaamaan jotain epämääräistä läheiseltä ruohopalstalta. Puun taakse kadulta katsoen oli jonkinlaista kuivamuonaa ja pizzanpaloja ripoteltu kasa. Pyry sai nieltyä sieltä pienen määrän ennen kuin huomasin tilanteen. Ennenkin on sattunut näitä, että jotain leipää yms. on Pyry kerennyt nappaamaan, mutta kun töihin kiirehdin siinä aamulla niin tajusin, että tällä kertaa ei ainakaan mitään linnunmuonaa ollut tarjolla. Tuli aivan mieletön hätä ja soitin eläinlääkärille, jolta sain ohjeet:

Okseta koira: tee suolapallo (noin 1-2tl) ja työnnä pallo kurkkuun, koiran pitäisi hetken päästä oksentaa.

Hiilitabletteja tarvittava määrä.

Jos koira voi huonosti niin lääkäriin.

Miehen sisko pääsi koulusta hoitamaan homman. Pyry ei oksentanut suolasta huolimatta, jonka jälkeen Pyry sai hiilitabletit. Tämän tehtyään miehen sisko lähti kouluun takaisin ja minä jatkoin töissä puoli viiteen, jonka jälkeen pääsin vasta katsomaan Pyryä. Pyry oli aivan oma itsensä. Mahtoi ihmetellä kun yhtäkkiä kurkkuun tungetaan kaikennäköstä kesken päivän! Helpotus ja huokaus!

Kotkassa on ollut aikaisemminkin liikkeellä  mm. partakoneen teriä, joten huoli oli suuri. Toivotaan, että tämä meni ohi tällä. Työkaveri sanoi tästä hyvin, suurin piirtein näin, että rankaisisi omistajia eikä koiria, jos jokin asia niin mielettömästi rasittaa. Minkälainen ihminen on niin julma, että rankaisee viatonta eläintä?

Omasta puolestani korjaan kaikki jätökset kaupunkialueella ja missä ne voi ulkoilijoita häiritä. Välillä voi unohtua pussit kotiin, mikä on aivan inhimillistä. Silloin saadaan vihaisia katseita. Kukaan ei ole vielä tullut sanomaan suoraan jos on jäänyt jätökset korjaamatta. On kuljettu pitkiäkin matkoja kakkupussi kädessä, koska roskiksia ei ole ollut lähettyvillä. Tämä on ongelma niin Kotkassa kuin Tampereella missä ollaan Pyryn kanssa kuljettu. Sitä en kuitenkaan siedä eikä varmaan muutkaan, joilla vähän maalaisjärkeä on, että kerätään jätökset pussiin ja heitetään pussi vähän peremmälle metsään. Jättäisi siinä kohtaa jätökset paikalleen.

Aiheesta riittää asiaa vaikka kuinka, vähintään lehtien palstoilla edelleen, vuosien ajan jo riittänyt. Mie hoidan vaan oman osuuteni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti