sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hiihtolomaviikko lopuillaan


Paskarteluhaasteessa oli tarkoituksena väkertää ruskeasta, keltaisesta ja valkoisesta. Mikä olisikikaan ollut parempi väri aurinkoiselle kummipojalle kuin keltainen. 2-vuotis kortti lähti siis viikonloppuna matkaan.


 Samoin lähti fammulle tämä kortti. Tällä kertaa vaan ilman runoa, mikä ei oo mun tapaista. En vaan löytäny yhtään syntymäpäivärunoa mikä olis kuulostanu tarpeeksi merkitykselliselle. Pitänee kartuttaa omaa muistikirjaa, johon oon parhaat runot/mietelmät kirjottanu. Ne kaikki taitaa olla tällä hetkellä loppuun kulutettu.

Tänään ei kuitenkaan voi jäädä sisälle, koska ulkona on aivan uskomaton ilma. Senpä takia heräsinkin näin aikasin. Pitänee hankkia pimennnysverhot, koska valosan aikaan en vaan saa aamuisin unta tai melkeimpä parempi näin. Jos haluan elokuvia kattella niin voin vuokrata mitä tykkään. Ei mun tarvii valvoa yötä myöten. Sananlaskukin menee näin: aamunvirkku, illan torkku se tapa talon kaunistaa! Meillä on täällä miehen siskokin kylässä ja kyllä ne sisaruksiksi tunnistaa. Molemmat valvoo pitkin yötä ja nyt jos niitä käy herättämään niin ne on todella kiukkusia! Miten käydä siis herättämään näitä illanvirkkuja nätisti?

Pienempää vierasta ei nähtävästi tarvitsekaan herättää. Sen herätyskello soi just. Meirän illanvirkku oli pistäny herätyskellon herättämään klo. 8 sunnuntaiaamuna. Pitänee mennä häiritsemään, ettei se nukahan uudelleen! Ei pidä hukata näin kaunista päivää!

3 kommenttia: