maanantai 23. heinäkuuta 2012

Mökillä

Viikonloppu vierähti jälleen mökillä. Siihen sisältyi kukkien siirtämistä paikasta A paikkaan B, juurien repimistä, haravointia, kottikärryjen roudaamista, mustikoiden poimimista ja Pyryn kaitsemista. Hyvin tuottoisa ja mukava viikonloppu siis.


Mökillä on nyt neljä uutta marjapensasta, joista toivon, että ensi vuoden syksynä saadaan suuri saalis! Aina sopii toivoa... Mustikoita on vielä mettä täynnä, mutta flunssan yllättäessä taitaa jäädä ainakin tältä viikolta poimimatta.

Pyry keräsi viikonlopun saaliiksi kiharaturkkiinsa ainakin viisi punkkia, jotka irrotin, mutta voipi olla, että karvojen joukkoon on eksynyt vielä muutama. Pitäiskö leikata karva lyhyeksi?

Tänään kävin tutustumassa tulevaan työpaikkaankin, jota odotan aivan innolla. Välissä on kuitenkin vielä meripäivät eli luvassa paljon ystävien kohtaamisia, hyvää ruokaa, musiikkia ja toivottavasti aurinko paistaa tapansa mukaan. Luvassa katuteatteria, keikkoja (voitin Radio Novalta liputkin meripäiväareenalle) ja sunnuntaina brunssi, jonka tarjoaa läheinen kuppila aiheuttamansa melun vuoksi. Tämän jälkeen jaksaa ahertaa töissä koko vuoden aivan uudenlaisella motivaatiolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti