sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Viikonloppu kahdestaan...

...Pyryn kanssa. Mies huiteli sillä aikaa Tampereella

Mielettömästi vaan on saatu aikaan. Alotetaan tärkeysjärjestyksessä:


 Nyt on Pyry trimmattu lähes ihoa myöten. Sai kaikki takut lähteä kerralla. Trimmaukseenhan kuuluu poikkeuksetta pitkät lenkit, jotta jaksaa malttaa olla trimmauspöydällä (eli meillä keittiöpöytä päällystettynä vahakankaalla). Mielettömät ilmat molempina päivinä sattunu juuri pidempien lenkkien aikaan. Toivoin punkkikauden olevan ohi, mutta trimmatessa löytyi pari punkkia lisää. Niiden puolesta saisi muutamat yöpakkaset jo tulla!



Ensimmäinen , mutta ei takuulla viimeinen vuohenjuustopiirakka. Erittäin helppo ohje ja muutenkin todella nopeatekoinen piirakka. Jos rakastaa vuohenjuustoa kuten minä niin tämä piirakka on tehtävä!

Vuohenjuustopiirakan ohje: Pohjaan 3dl jauhoja, 125g voita, tilkka vettä ja 1/2tl suolaa. Nypi pohjan ainekset, sekoita lopuksi tilkka vettä joukkoon. Levitä piirakkavuokaan ja nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. Viipaloi tomaatit (noin 3kpl) ja vuohenjuusto (200g), silppua tinjamia parin ruokalusikallisen verran. Vatkaa 2dl maitoa, 2 kananmunaa, 1tl suolaa, 1tl pippuria sekaisin ja lisää noin 1dl juustoraastetta oman maun mukaan. Levitä piirakkapohjalle ensin vuohenjuustoviipaleet, tomaattiviipaleet ja tinjamisilppu. Kaada lopuksi munamaitoseos piirakan päälle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25minuuttia kunnes munamaito on hyytynyt.

Ensimmäiset itse tehdyt hilloni

Lähdin toiveekkaana tekemään pihlajanmarjahilloa Kymen Sanomien torstain lehden ohjeella. Siinä vakuutettiin, että kitkerä maku häviää vaniljalla ja sokerilla, tosin kehotettiin myös maistamaan marjoja, koska eri puiden marjoilla on eroa. Myös marjojen pakastamista suositeltiin ennen valmistamista. Sokeria laitoin reilusti ja vaniljasokeria hiukan ohjeessa luetellun vaniljatangon sijaan, mutta aamulla kun hilloa maistoin se oli edelleen kitkerää. Varmasti maistuu kuitenkin sellaiselle, joka muutenkin pitää kitkeristä ainesosista. Ei kuitenkaan minua varten.

Tyrnihilloon laitoin puolet vähemmän sokeria, joten on hiukan myös juoksevampaa, mutta kyllä se on hyvää. En syö aamuisin juurikaan makeaa, mutta nyt oli yhdellä paahtoleivällä hilloja maistettava niin tyrnihillo voitti mennen tullen. Mihinköhän muualla se sopisi?

Puolukkasämpylät
Tänään vielä sämpylät tehty, joten saan olla tyytyväinen viikonloppuun. Ensi viikolla jos keskittyisi käsitöihin ja lisää lenkkeilyä Pyryn kanssa upeissa syysmaisemissa. Nyt syömään lisää sämpylöitä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti