sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Alamäkeä vauhdilla

Vihdoinkin pitkän miettimisen jälkeen lähettiin parin kaverin kanssa laskettelemaan. Tampereen lähellä sijaitseva Sappee oli hyvä paikka aloittaa. Mie olin viimeks laskettelemassa ala-asteella ja mies yläasteikäsenä, joten pikkasen jännitti ennen mäkeen menoa. Mie en ainakaan ollu siinä kohtaa yhtään elementissäni! Kuitenkin tammikuussa kun on purettu pikku hiljaa autolla ajon pelkoa niin puretaan nyt myös pelko lasketteluun lähtemisestä. Kattelin niitä pieniä noin meritähden kokosia muksuja, jotka oli harjottelemassa ja meni rohkeesti vaan suoraan mäkeen. Uskomatonta! Ne siellä meni hyppyreistä ja vaikka kaatus niin ylös vaan! Otetaan lapsista oppia, mutta ehkeiä tän ikäsenäkään tarvii kuitenkaan olla tyhmänrohkea. Mentiin tietenkin ensin lastenmäkeen et tiedetään miten niillä välineillä edetään. Mie sain suhteellisen hyvin tuntuman parin mäenlaskun jälkeen ja sit hieman isompaan mäkeen. Siitä se innostuskin sitten lähti!

Mies päätti kokeilla lumilautaa. Onneksi sillä oli kärsivällisyyttä ja kaveri opastamassa aloitusta. Mikä tärkeintä myös rohkeutta lähtä mäkeen vaikka aluksi kovasti kaatuili. Mies sanoikin et aluksi hävetti ihan mielettömästi, mut vähän ajan päästä muiden ajatuksilla ei ollu yhtään väliä. Eikä niillä pitäiskään olla. Vähän ajan päästä lautailu sujui hyvin ja mies uskalsi lähteä vielä isompaan mäkeen. Mie oli kyl hieman jännitttyny tilanteesta, mutta onneksi mies on sen verran järkevä, ettei tee mitään tyhmää. Rohkea ukko! Lupas viel et lähtää uudestaan!!!

Tästä saattenee tulla yksi uusi harrastus lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti